Työharjoittelu Kapkaupungissa
Kuulumisia Etelä-Afrikan talvestaViimenen päivitys
Lauantai-iltana en siis lähteny Hemisphereen, osin siks ku herätys oli sunnuntaiaamuna klo 8.00 ja tarkotuksena mennä abseilaamaan Pöytävuorta alas Jon kans. Aamulla kuitenki kävi ilmi, et sää oli liian tuulinen kaapelivaunulle ja myöski abseilaus-porukalle, joten piti keksii jotain muuta. Lyhyen miettimisen jälkeen päädyttiin lähtee Green Point Marketiin, joka on avoinna vaan sunnuntaisin ja joka oletettavasti on parempi ja isompi ku Greenmarket Square. Markkinoilta ei kuitenkaan kauheesti tavaraa tarttunu mukaan, ku suurin osa oli melkosen turhaa krääsää. Green Pointin jälkeen mietittiin myös käyntiä Two Oceans Aquariumissa Waterfrontissa, mut kolmen aikaan nälkä paino jo päälle ni päätettiin sit mennä Mount Nelson Hotelin päiväkahviteelle/-buffetiin. 150 randilla sai juoda mielivaltasen paljon teetä kymmenistä eri laaduista ja buffetpöydän herkut oli lähes dubailaisen viiden tähden aavikkohotellin Bab al Shamsin tasoa. Päiväkahvittelun ts. vulgaarin hotkimisen jälkeen mentiin Perspectivesin kautta Obsiin kattoo Blood Diamond ku taisin olla ainoo intern, joka ei ollu kyseistä leffaa viel nähny. Leffa oli hyvä, TIA-setitykset osuvia ja oli hauska tunnistaa kuvauspaikkoja Kapkaupungista. Olin autolla liikkeellä ja ajelin takas Perspectivesiin yhen aikaan yöllä Woodstockin läpi, joka on yks huonomaineisimmista lähiöistä, taksikuskien mukaan ois itsemurha liikuskella siel itekseen yöllä. Lukitsin ovet, tarkkailin ympäristöö ylitarkasti ja vältin auton pysäyttämistä ja hieman luulotautisen olosena pääsin lopulta nukkuu hieman suunniteltuu myöhemmin.
Maanantaina oli sit viimenen työpäivä toimistossa, mitä vähän latisti tosiaan se, et kirurgit oli Stellenboschissa rugbynmättäjiä konsultoimassa. Ostin enivei jättimäisen kukkapuskan toimiston väelle ja mietin myös kakun hakemista lounastauolla, mut ainoot paikalla olleet mun lisäks oli ramadania viettäviä muslimisihteereitä, joten kakun osto tuli skipattua. Soittelin viel viimeset follow-up puhelinsoitot, mut jonku verran töitä jäi viel myöhemmäks. Töiden jälkeen menin poliisiasemalle tekee rikosilmotuksen kännykkävarkaudesta, missä kesti loppujen lopuks kaks tuntia ku piti ravata edes takas noutamassa kännykän IMEI-numeroa, passinumeroa ja ties mitä. En yhtään ihmettele sitä, jos keskimäärin kapkaupunkilaisia poliiseja ei kunnioiteta yhtä paljon ku mitä suomalaiset kunnioittaa omiaan, koska välillä tuntu et ois kattomassa jotain sirkusnäytöstä ku asemalla oli vuoronvaihto. Käytös oli suurin piirtein samanlaista ku varusmiehillä, mikä tiivistää kaiken oleellisen. Yhtä TIA-kokemusta rikkaampana ja pikasen illallisen jälkeen mentiin sit Anguksen, Jenniferin, Spencerin ja Danin kans Sumaiyahin kämpille Four Seasonsiin pre-gamettaa ennen Shackia. Paikalla oli myös Katelin ja Katelinin etelä-afrikkalainen tuttu. Kolme viimeks mainittua jäi kuitenki hinaa asuntoon ku me lähdettiin yhentoista aikaan Shackiin, mis tavattiin sit Dearbhaile, Olivia ja Louise. Istuskelun ja turinoinnin jälkeen ilta päätty siinä yhen jälkeen. Bonarina ennen lyhyttä 506-tsillailua nähtiin viel Patrick saapumassa drinkki-illasta melkosessa tuubassa etelä-afrikkalaisen kaverinsa luota.
Tiistai oli sit viimenen työpäivä kaiken kaikkiaan ja aamulla Patrickin ollessa liian krapulainen lähteäkseen töihin lähin sit itekseni ja kävin nopeesti Plattekloofin ostoskeskuksen kautta hakemassa kakun silmäklinikan kirurgeille. Leikkauksista mainittakoon edellisen viikon Neoligament-potilaan comeback, ku se oli nähny painajaisia ja ”gone berserk”, mistä seurauksena valtava hematooma oikeessa olkapäässä, joka vaati avaamista ja kuivuneen veren tonkimista ulos. Hyvästit de Beerille ja van Rooyenille ei tuntunu jostain syystä kauheen lopullisilta, ehkä siks ku en ollu saanu töitä viel täysin valmiiks ja lähetän viimeset setit de Beerille mailitse seuraavaan maanantaihin mennessä, jotta se vois käyttää niitä presiksessään ens viikolla. Töiden jälkeen meinas väsy iskee ja lyhyiden torkkujen jälkeen suunnattiin sit 16 internin voimin Pancho’siin mun viimeselle illalliselle. Saatiin oma tila käyttöön ja jossain vaiheessa tarjoilija kävi iskemässä valtavan sombreron mun päähän ja toivotti hyvää kotimatkaa [oltiin aiemmin kerrottu, et kyseessä on ’goodbye dinner’] Saksaan. Porukan revetessä nauramaan noheva tarjoilija korjas ’eiku Itävaltaan’ minkä jälkeen oli jo pakko korjata. Mulla tosin oli se kauluspaita päällä, mistä Meng joskus totes, et sen kanssa näytän saksalaiselta homolta et ehkä se hämäs sitte vähä. Pancho’s oli kaiken kaikkiaan loistava ravintola ja annokset oli sen verran isoja, et monetkaan ei pystyny syömään loppuun asti, munki superburritosta jäi lautaselle melkeen puolet. Illallisen jälkeen kuutisen interniä suuntas takas Perspectivesiin ja me muut mentiin paikalliseen baariin Obsissa. Paikka oli ehkä vähän liianki tsilli ja reilun tunnin jälkeen synty konsensus lähtee Long Streetille. Ekaks paikaks Longilla valikoitu Cape to Cuba, missä en ollukaan aiemmin käyny. Sieltä jatkettiin sit Fictioniin, uus paikka seki. Ihan ku periaatteesta ilta jatku sit normaalia pidempään ja Fictionista suunnattiin takas kämpille puol neljän aikaan. Mukaan hyppäs erikoisvieraana myös australialainen kemisti Brian, joka sitte tsillaili meiän kans 506:ssa ja 1103:ssa. Nukkumaan pääsin siinä viiden aikaan ja kokonaisuudessaan ilta oli oikeen mukava vikaks illaks.
Keskiviikkoaamuna herätys oli kymmeneltä ja alotin jokseenki heti pakkaamaan, minkä sain käytännössä valmiiks yhen aikaan. Sen jälkeen kävin Greenmarket Squarella ihmettelemässä turhaa krääsää tunnin verran, minkä jälkeen suuntasin Waterfrontiin viimesille ostoksille. Tapasin myös Jon, jonka kans siemailtiin teet Oyo-nimisessä ravintolassa. Hyvästien jälkeen ehdin takas kämpille vähän ennen viittä ja viimesiin hyvästeihin, avaimen ja kännykän palautuksiin jne oli aikaa ~20 min. Patrick ajo mut lentokentälle ja tajusin ehkä vihdoin, et mun Etelä-Afrikan reissu oli jokseenki loppusuoralla. Eka lento Lontooseen meni aika hyvin, nukuin ainaki 6h ja nyt kirjotan tätä päivitystä semikiireellä Heathrow’n kolmosterminaalissa. Kuvia tulee myöhemmin jos tulee, mut tän päivitysmotivaatio laskee varmaan melkosesti ku oon kotona… uskosin. :l Pidemmittä länkytyksittä, reissu oli erittäin hyvä ja suositeltava! Loppu! [EDIT: Upin tän kotoota ku ei huvittanu maksaa £4 päivityksestä Lontoon päässä.]
Ihan justiinsa
Perspectivesistä pitää lähteä neljän tunnin päästä, yritän päivitellä tapahtumat sunnuntaista eteenpäin joko Kapiksen lentokentältä tai Heathrow’lta. Melkosta.
Viimenen viikonloppu, omigud
Alrite, viimesiä viedään. Maanantaina siis tein töitä toimistolla, alotin tekee potilashaastattelui puhelimitse, mikä osottautu melkoseks vääntämiseks. On semisti turhauttavaa yrittää tavottaa ihmisiä puolison siskon kummin koirankusettajan kautta, joka onki sillon just Mosambikissa lomalla… vähän kärjistettynä, mut kuitenki. :l Maanantai-iltana sit yhä kutistuva intern-posse lähti tapansa mukaan Shackiin, mut ite olin sen verran väsy, et pre-gamesosialisointien jälkeen hipsin sniikisti koisimaan yrittäen pitää yllä jonkulaista vireystilaa viel viikon alkupuolella.
Tiistai oli oikeestaan aika hullari työpäivä. Tähän asti varmaan mieleenpainuvin operaatio oli pectoralis majorin jänteen ”re-repair” eli toisen, sössineen kirurgin jälkien fiksailua. Tilanne oli luonnollisesti aika uniikki ja korjaustapaa ei pystyis päättää etukäteen. De Beer ja Karin (van Rooyen) meinas aluks käyttää Graft-Jacket-nimistä kasvualustaa, mut sen lujuus ois ollu ilmesesti pieni kysymysmerkki. Edellisellä viikolla (ja sitä aiemminki muistaakseni) olin nähny Weaver-Dunnissa käytettävän Neoligament-nimistä keinoligamenttia (jonka vetolujuuden pitäis siis olla vähintäänki riittävä) onnistuneesti ja mietin sit ääneen et mites ku Neoligamenttii on aiemmin käytetty luu-luuyhteyksissä ni kelpaisko se ollenkaan tän keissin lihas-luuliitokseen, vaikka sen nimi ei Neotendon ookaan. De Beer sit pysähty sekunniks, totes idean olevan erittäin hyvä ja teki päätöksen käyttää Neoligamentia Graft-Jacketin sijaan. Mulle tuli suorastaan lämmin fiilis siitä, et todennäkösesti ekaa ja vikaa kertaa tän työharjottelun aikana vaikutin leikkauksen kulkuun ja kirurgit kysy vitsaillen lupaa mun idean varastamiseen. Tiistaina muistaakseni myös ilmapiiri oli normaaliaki lepposampi ja de Beer vitsaili Suomesta (ainoastaan ”naiset ja suomalaiset” kiillottaa luun pinnan sen artroskooppisen muotoilun, esim. acromioplastyn, jälkeen). Työpäivän loppuvaiheessa ennen vikaa leikkausta ku juttelin anestesiologin kans ni hieman harhainen leikkaussalihoitaja tuli ilmottaa miten ”Dr. Samulle” on puhelu ja et soittaja ois ”Petri” ja puhu vierasta kieltä. Täysin häkeltyneenä menin sit puhelimeen, mut se oliki vaan Patrick, joka ilmotti tarpeesta lähtee aiemmin ku N1 ois suljettu tulvan takia ja lähettiin sit puol tuntii normaalia aiemmin. Puhelimessa ollessa yks potilas osotteli mua kutsuen mua Sparkyks ja miten se ois nähny mut silmäsairaalassa viikkoa ja paria aiemmin. Vielä enemmän häkeltyneenä muistelin miten ainoa mua Sparkyks aiemmin kutsunu oli Patrick ja seki Krugerissa ja hetken mietin, et oliko tää potilas se NASAlla 35 vuotta työskennelly jäätikkötutkija Jay Zwally, joka me tavattiin Krugerissa ja joka ehkä ois saattanu teoriassa kuulla mua kutsuttavan ko. retardilla lempinimellä. Kyse ei tainnu kuitenkaa olla samasta henkilöstä ja typertyneenä jätin sit surrealistiseks muuttuneen sairaalaympäristön siltä päivältä. Illemmalla sit Hugh, Angus, Spencer, Jennifer ym. ei halunnu lähtee Tiger Tigeriin Claremontiin mun kovasta yrityksestä huolimatta ja päädyin sit Anguksen valmistaman massiivisen pasta-aterian jälkeen lähtemään Tiger Tigeriin toisessa possessa, mistä podin aluks kyl vähän huonoo omatuntoo ku tää tän hetken lähin kaveriposse lähti Percyyn kattomaan matsia ja ottamaan ehkä vähän rauhallisemmin. Tiger Tigeriin lähti mun ohella Rip, Pearl, Tom, Sumaiyah, Sumaiyahin kaveri Katelin, Becca ja Sydney. Illasta muodostu loppupeleis suht eeppinen ja meistä kaheksasta kuus lähti noin puol kahen aikaan. Tiger Tigerissa tavattiin myös Aghi ja pari sen tuttua ja kokonaisuudessaan klubi oli oikeen tyylikäs ja musiikki melko hyvää. Nälkäsinä puhuttiin sit taksikuski ajaa meiät McDonald’sin drive thru’hun ja tilaus saatiin suoritettuu lähes vartissa. Taksikuski Anthony lähinnä tyyty repeilemään ja ottamaan parit ranskikset iteki. Nukkumaan tuli päästyä siinä kolmen aikaan.
Keskiviikkona töissä oli melkosta mättöö ku pyrin tekee toimistolla potilashaastattelui mahdollisimman monta, sain käytyy n. 20 potilasta läpi loppupeleis mut vielki tuottavampi olisin ilmesesti voinu olla. Illallista mentiin sit syömään Mama Africaan Jessin kutsumana, ku oli sen viimenen ilta. Meiän posse oli mun lisäks Joe, Hugh, Evon, Alyssa, Vanessa, Jo, Jess, Pearl ja lisäks muutama Jon ja Jessin kämppis Observatorysta. Myöhään venyneen illallisen jälkeen mulla oli taas jalo aikomus mennä nukkuu, mut mentiin sit kaheksan hengen voimin aluks tarkistaa ulos Dublinerin rauhallinen yläkerta. Meiän lisäks siel oli varmaan kymmenisen henkee ni käytiin sit kattoo oisko Zulassa sentään joitain, mut laihoin tuloksin. Zulasta mentiin sit Joburgiin, mitä ennen Hugh lähti takas kämpille. En ollu mitenkään hullarilla juhlatuulella, mut Jon, Jessin, Vanessan ja muiden kans oli ihan mukava hengata ja vähän myöhemmin seurata (ehkä viimeaikaisten traagisten ihmissuhdesotkujen takia reboundia tarvivaa) Evonin ja Jessin orastavaa pariutumista. Lähdin Joen kans Joburgista takas siinä yhden jälkeen ja mietin mielessäni et onkohan vaan ittensä huijaamista ees olettaa et illallisen jälkeen ois helppo lähtee takas nukkuu univelkoi pois hyvän porukan viel jäädessä ulos.
Torstai oli sit varmaan hektisin työpäivä tähän asti, painoin reilut 35 potilashaastatteluu ilman taukoi (pikasta sämpylänsyöntii lukuun ottamatta) ja pyysin Patrickii tulemaan hakemaan mua normaalia myöhemmin. Illallista varten Lucy ja Amanda yritti saada aikaan pöytävarausta Pancho’s-nimiseen meksikolaiseen ravintolaan Observatoryssa, mut sen jäätyä toteutumatta lähdettiin Anguksen, Joen, Spencerin, Tomin, Vanessan, Jenniferin ja Danin kans Protea-hotellin Fire & Ice -ravintolaan, joka osottautu interiööriltään harvinaisen tyylikkääks. Vähän ristiriidassa kattokruunujen ja selvästi mietityn valaistuksen kans listaa hallitsi kaikenlaiset hampparit. Purilainen oli kyl kieltämättä harvinaisen hyvää ja paikka varmaan hienoin ”hampurilaisravintola” mis on tullu oltua. Mainittakoon, et Spencerin käytyä tupakointitilassa myös meiän savuttomien oli käytännössä pakko käydä tarkistaa mm. sen istuimet, jotka oli tyyliteltyjä ruumisarkun muotosia palikoita (tilan nimi oli ’Coughinroom’) ja katossa oleva jättimäinen kuva, jota kattoessa vaikutti siltä, et ite makais kuuden jalan syvyydessä avonaisessa haudassa papin ja omaisten kattoessa alaspäin. Fire & Ice oli kävelymatkan etäisyydellä Long Streetistä ja päädyttiin sit käppäilee aluks Marveliin, jossa en ollukaan aiemmin käyny. Marvelilla on internien keskuudessa maine Longin mustimpana baarina ja alkuillasta siel oli ihan mukava istuskella hetken aikaa. Tajusin, et sellasten paikkojen tavallaan joihinki tilanteisiin sopivan ’sketchy’ luonne seinämaalauksineen ja ghettoilijoiden valtaamine bilispöytineen saattaa olla yllättäen yks sellanen asia, mitä voi tulla vähän ikävä Suomessa, missä baareissa kaikki on yleensä siististi – tai jos ei oo, ni baari on vaan yksinkertasesti huono ja törkynen. Marvelista siirryttiin Neighbourhoodiin ja sen sen terassille istuskelee, mitä ennen Spencer lähti suht äkisti takas asuntoon nukkumaan ennen tulevaa aikasta herätystä sen ja Jenniferin lähtiessä aamulennolla pidennetyks viikonlopuks Durbaniin. Amanda & Co. oli aluks Cape to Cubassa ja Evon ja Alyssa työkavereineen Dublinerissa, mut illan edetessä internien määrä Neighbourhoodissa kasvo ihan kiitettäviin lukemiin ku em. porukatki valuttu paikalle. Illan sankarit Rip ja Aghi kunnioitti myös baaria läsnäolollaan ja molemmat oli puolenyön aikaan huvittavan seis. Vaikka olinki käytännös vesilinjalla ni hyvän porukan ollessa kasassa oli silti yllättävän hauskaa. Lähdin sit Jenniferin kans vähän puol kahen jälkeen ku viel aika iso porukasta jäi pitää baaria bisneksen syrjässä kiinni.
Eilen perjantaina mul oli sit viimenen työpäivä Cape Town Medi-Clinicissä ja seurasin kahta mielenkiintosta leikkausta. Eka oli olkapään täysproteesin asentaminen (ylilöysä posteriorinen nivelkapseli viel toi omat haasteensa) ja jälkimmäinen rutiininomanen kalsiumin poisto, mut kalsiumii oliki sit röntgenkuvissa piilotelleena niin paljon, et artroskoopin näkymä muistutti välil melkosta lumimyrskyy suolakaivoksessa. Otin myös muutamii kuvii, jotka sit myöhemmin meilasin de Beerille käytettäväks slideshow-materiaalina. Oli myös hauska kokeilla käsissä hiplaten sitä, miten luusementti muuttuu minuuttien kuluessa muovailuvahamaisesta stufasta älyttömän kovaks materiaaliks lämmeten välissä rajusti. Kuulin et kirurgit ois maanantaina Stellenboschissa Plattekloofin toimiston sijaan, mikä vähän muutti mun pläänejä yhteisestä kakku+kukkakimppumäsäytyksestä kaikkien työntekijöiden kesken tulevan viikon ainoana toimistopäivänä. Ahkeran ympäristön dokumentoinnin / turistimaisen kuvien räpsimisen jälkeen lähdin sit vikaa kertaa Medi-Cliniciltä. Eilen oli Joen viimenen ilta ja me mentiin syömään 16 hengen voimin Vintageen eli intialaiseen currymestaan Garden Centren vieressä. Palvelun hitauden vuoks ruokailun kans veny reiluun iltakymmeneen asti, mut siitä huolimatta mul oli kerranki ihan juhlafiilis ja odotin iltaa innolla. Lyhyen Perspectives-tsillailun ja ruuan sulattelun jälkeen lähettiin sit Longille ja Dublineriin, missä oli harvinaisen hauskaa. Hengailtiin lähinnä yläkerrassa ja partsilla ja pelailtiin Joen, Patrickin ja Anguksen kans hieman bilistä. Partsilla istuskellessa tosin huomasin, et mun asunnon avain oli ilmesesti tipahtanu jonneki, mikä vähän jäi kummittelemaan takaraivoon, mut mikään maailmanloppu ei kuitenkaa ollu kyseessä. Porukka oli keskimäärin aika nousevissa tunnelmissa ja mm. ”Flying Finnin” 80-lukulaiset rintakarvat (kauluspaidan alasesta aluspaidasta huolimatta) tarjos jonku verran hupia humalaisille interneille. Bilismatsi veny kestoltaan eeppisiin mittoihin ku osumatarkkuudessa ei ollu joidenki pelaajien kohdalla kauheesti kehumista. Zulassa alkuillasta ollu Jo kämppiksineen tuli sit lyhyesti käymään Dublinerissa ja yks sen kämppis ilmotti olevansa kiinnostunu abseilauksesta sunnuntaina. Olin kuitenki aiemmin soittanu jo kahdesti Abseil Africa -järjestäjäfirmaan ja lopulta vahvistanu vaan kahen hengen saapuvan, mut saa nähdä mikä on sit lopullinen ryhmän koko. Mainittakoon et tää oli myös ajankohta, millon viimeks näin mun N95-kännykkää. Bilistelyjen jälkeen siirryttiin sit kadun toiselle puolelle Joburgiin, mihin ilta mun kohdalla kulminoitu. Se oli kyl varmaan hauskin Joburgin keikka tähän mennessä ja muistoks jääneet kuvat ja videoklipit on aika hajottavia. Ennen kolmee huomasin kuitenki mun vasemman taskun olevan omituisen tyhjä ja kännykän puuttuvan. Joburg oli tanssilattiaa myöten niin ruuhkanen et oli mahdoton sanoo et tasan tarkkaan missä vaiheessa taskuvaras ois sen saanu haltuunsa. Juhlafiilis ymmärrettävästi hieman kärsi tästä, mut kuljin viel muiden mukana hetken aikaa. Käännyttiin Marvelin ovelta ku sisäänpääsy ois ollu R20 ja monet meni sit takas Dublineriin, josta mä kuitenki lähdin aika äkäseen takasin Perspectivesiin – ilman avaimia ja kännykkää. Keskustelu aulan valvojan kans oli melkonen TIA-elämys ku niillä ei ollu minkäänlaisia yleis- tai vara-avaimia eikä lukkoseppää voinu puol neljän aikaan aamuyöllä soittaa. Lähdin sit käymään internien asuntoja läpi ja lopulta 1403:ssa oli Angie hereillä, joka päästi mut sen ja Amandan asunnon sohvalle koisimaan aamuun asti.
Heräsin tänä aamuna klo 7.40 ku Amanda ja Angie lähti kai Jessin ja muutaman paikallisen tyypin kans telttailee. Perspectivesin aulavahdit ei ilmesesti saanu tarpeeks mun täydellisen typertyneestä ilmeestä ku aamulla sit menin uudestaan niiden pakeille lukkosepälle soittamisen toivossa. Mistään aulapalikan 3-4 puhelimesta ei kuulemma voinu soittaa lukkosepälle ku kaikki paitsi yks oli ainoastaan puheluiden vastaanottamista varten ja se yks sit hätätapauksia kuten tulipaloja varten. Tiesin, et eilen Vintagessa ollu Daniel ei lähteny Long Streetille illalla ni kävin sit herättää sen ja lainaa sen kännykkää lukkosepälle soittamista varten. Sain kuitenki myös Melanien kiinni ja pystyin peruu lukkosepän ku Cape Pointin ekskursiota varten kohta Perspectivesiin saapuva Melanie vois diilata mulle hienon Nokia 1202:n ja vara-avaimen Connectin toimistosta heti kohta. Yheksän aikaan sit olin taas puhelimellinen, mut tajusin, et mun suomalaisessa sim-kortissa ei ollu yhtään tallennettua kontaktia ja eniten tosiaan otti päähän kuvien, tekstareiden ja kontaktien menettäminen. Eniveis, rähjäsen yön jälkeen olin todella suihkun tarpeessa ja voi sitä riemun määrää ku omaan rakkaaseen 1103:en päästyä tajusin, et suihkusta ei tuu vettä?! Menin peliliikkeenomaisesti sit viel nukkuu pariks tunniks ennen ku menin 506:en hengailee pian lähtevän Joen kans. Tilattiin sit olotilaan soveltuvasti kätevästi isot pizzat ja katottiin Hancock Anguksen viel nukkuessa ja Hugh’n ollessa töissä. Elämä rupes voittaa jo siinä kahden kolmen aikaan ja puol neljältä kävin noutaa kuskina toimivan Patrickin ja lähdettiin sit kahdestaan viemään Joe lentokentälle. Joe on yks niistä, joiden kans tulee varmaan oltuu yhteyksissä tän kesän setityksien jälkeenki ja eilinen ilta oli just sopivan monivaiheinen lopetus Joen oleskelulle täällä. Paluun ja pienen ostosreissun jälkeen kävin viel varmistaa Dublinerissa ja Joburgissa, ettei siellä ois ylimääräsiä kännyköitä tai avaimia. Nyt on sit saanu käytyy maailman parhaimmalta tuntuvassa suihkussa ja vihdoin kirjotettuu tää päivitys alta. Tuntu myös mukavalta tajuta, et oon tähän asti maksanu Saunalahdelle ”KännykkäVakuutusta” muutaman euron kuukaudessa, minkä pitäis taata mulle uus N95 sit kuhan Suomeen täältä saavun, mut niitä kontakteja yms. omaa sisältöä ei sekään kuitenkaa ihan korvaa (voisin myös kiittää Facebookin olemassaoloo ku ei tarvi metsästää niitä numeroita sen kauempaa…). Kiva eniveis olla ottamatta taloudellisesti takkiin sitä 200 randia enempää, mikä meni asunnon vara-avaimeen. Varasin myös tiistai-illaks Pancho’siin pöydän 20 hengelle alkaen klo 20 mun viimeistä Kapkaupungin illallista varten. Huominen abseilaus-reissu Jon kans vaati(i) vähän järjestelyy, siit pitäis kaiken järjen mukaan tulla kyl mahtava kokemus, lähes Bloukransin benjihypyn veronen. Tänä iltana tuskin tulee lähdettyy minnekään, vuoren seinämää laskeutuessa ois hyvä olla skarppina. Muuten sunnuntaiks ei oo sen ihmeellisempii aikataului ja maanantaiki on sopivan auki, mut kaikel todennäkösyydel mun pitää käyttää jonku verran omaa aikaa tutkimusprojektin viemiseen loppuun (tai niin loppuun ku se täs vaihees on mahdollista). Lähtö on sit keskiviikkona klo 20.15, mut sitä ennen toivottavasti jossain välis ehdin viel pistää päivityksen ja niit kuviiki. [THIS JUST IN: Angus ja Tom kävi ilmottaa, et ne lähtee 20 min päästä Sumaiyahin, Katelinin, Sydneyn ja Beccan kans Hemisphereen. Huolimatta painostavasta ”It’s your last Saturday!” lainista voisin yrittää jopa saada nukuttuu kunnol nyt vaihteeks, myöski huomisaamun aktiviteettipärinöitä aatellen] Jeba je, saatoin taas unohtaa jotain ku tää päivitys lykkäänty ja piti nii monen päivän tärkeimmät tapahtumat saada tungettuu tähän, mut eiköhän täs suurin osa ollu. 🙂
no hö
…ärsyttää jäädä jälkeen näin matkan kalkkiviivoilla, huomenaamuna pitäis olla aikaa päivitykselle ja ehkä kuvilleki! 
Viimenen kokonainen viikko…
Jatkaen siis torstai-illasta, sillon oli Drinks Night Boo Radley’s -nimisessä old school NYC -tyylisessä baarissa. Internejä oli yhteensä paikalla maksimissaanki <30 ja itsehän keskityin enemmän syömiseen juomisen sijasta. Parin uuden internin kans oli mukava vaihtaa kuulumisii eikä ilta mitenkään supernihkee ollu. Ite kyl aattelin jatkaa Boo Radley’sistä lähinnä nukkumaan, mut muut internit sai taas vaihteeks puhuttuu mut ympäri ja käytiin kääntymässä ensin Neighbourhoodissa, minkä jälkeen Anguksen, Jenniferin, Joen ja Spencerin kans Percyssä ja lopulta vielä Hugh’n, Joen ja Anguksen asunnossa 506:ssa.
Perjantaina tapasin töissä taas ne kaks hollanninturkkilaista lääkisopiskelijaa, jotka tekee Stellenboschin yliopistolle tukimusta posteriorisista dislokaatioista. Niiden on ymmärrettävästi aika vaikee löytää keissejä ja nyt ku yks sellanen oli Cape Town Medi-Clinicissä ni siitä piti ottaa kaikki irti. Leikkausten väliset ajat kulu myös kirurgin läppärillä Powerpoint-esityksii selatessa, mikä oli ihan tehokas opiskelumuoto. Töiden jälkeen illallista mentiin syömään Mama Africaan 10 internin voimin. Spencer oli skipannu työt ja sen sijaan alottanu kallistaa kuppia puolenpäivän aikoihin ja sen menoa klo 19 aikoihin oli ihan hauska seurata. Samaten Anguksella oli ollu viimenen työpäivä ja Lontoon pojan tunnelma oli melkeen yhtä korkeella. Pöytäseurue oli käytännössä jakautunu ex-Mountain Manor -posseen (Amanda, Elyse, Divneet, Brian, Alyssa ja Alex) ja Spencerin, mun, Anguksen ja Joen muodostamaan ryhmään, mut eipä se kyl haitannukaan. Illallisen jälkeen pre-gamet oli 506:ssa ja paikalle tuli myös Vanessa kaveriensa Pearlin, Jon ja Jessin kans. Aikanen alotus vaati veronsa Spencerin kohdalla, joka sammahti sohvalle yheksän aikaan. S kuitenki virkisty sopivasti Chevelleen lähtöä varten, mut jostain syystä Vanessan kaveri ei ollukaan paikalla, joten ei päästäis jonon ohi ilmaseks sisään. Jonoa oli ~20m eikä kukaan halunnu seisoskella viileessä illassa, joten Spencer lähti takas Perspectivesiin Jenniferin seuraks ja minä, Joe, Angus, Vanessa, Jo ja Jess lähdettiin Long Streetille. Pienen arvonnan päätteeks paikaks valikoitu Dublinerin yläkerta, joka on onneks huomattavasti erilainen ku alakerta ja jossa pystyy mukavan flyygelinsoiton säestämänä keskustella maailman ongelmista oikeen mukavilla sohvilla. Illan mittaan paikalle valuttu paljon muitaki internejä ja lyhyen Joburg-visiitin jälkeen (pari kävi jopa Zulassa asti) löydettiin ittemme taas samoilta sohvilta. USC:ssä matikkaa ja kansista mättävä uus tulokas Tom osotti hyvää urheiluhenkeä lähtemällä ulos ekana jet lagin painamana iltanaan. Hillitty ilta jatku kolmeen asti ja jos tämmösiä iltoja tulee yhtään lisää ni saatan jopa tykästyä Dublineriin.
Lauantaiaamuna menin sit Joen kans Woodstockin The Old Biscuit Mill -torille, josta oltiin edellisenä iltana sovittu Jon kans. Kokemus oli ihan virkistävä ja kaikenlaista kotikutosta ruokaa ja leivosta oli mukava maistella ja ihmetellä käsityötaidetta. Paikalla törmättiin myös Paolaan, Joannaan, Catherineen (edellisten uuteen kämppikseen) ja Spenceriin, joka vähemmän yllättäen löyty kaljateltasta. Markkinoilta Spencer suunnisti jatkaa aamupäiväänsä Perseveranceen, joka sai mut ja Joen miettimään jo intervention tarvetta, mut omapa on maksansa, heh. Pienen Perspectives-tsillailun ja tarpeellisten päiväunien jälkeen me muutki siirryttiin Percyyn seuraa Everton – Arsenal -matsia. Arsenal-fani Angus hyppi seinille ku vierasjoukkue vei ottelun jääkiekkolukemin 6-1. Divneet ja Patrick löys myös tiensä Jenniferin, Spencerin, Joen, Anguksen, Hugh’n ja mun seuraks. Matsin jälkeen 506-hengailu jatku ja ite olin taas jossain vaiheessa iltaa valmis menemään nukkumaan, mut Daniel ja Tom saapu vahvistamaan meiän rivejä ja synty konsensus ’poikien illasta’. Lähdettiin sit klo 0.45 Dublineriin Hugh’n, Joen, Tomin, Danielin ja Anguksen kans kohteena ’oblivion’ ja työkaluna drink-off. Ilta käänty yllättävän hauskaks (seurahan sen lopulta tekee) ja oli hauska seurata jungle feverin kourissa kärvistelevää Hugh’ta. Dublinerin sulkeutuessa palattiin 506:een hetkeks ja nukkumaan menin puol kuudelta.
Sunnuntaiaamupäivänä Melanie herätti soittamalla puolen päivän aikaan ja kertomalla parista uudesta internistä ja ilmesesti ois kiva, jos voisin hengata niiden kans ja tutustuttaa vähän kaikkeen oleelliseen. Ilmesesti ne on myös lähdössä Krugeriin ja mä nyt jälkikäteen tiedän mm. et aamun game-drivejä varten ois hyvä ottaa oikeesti lämmintä vaatetta mukaan, ja tän kaltasta tietoo taitaa olla ihan positiivista jakaa tuleville matkaajille. Sunnuntaipäivä oli kokonaisuudessaan varmaan hitain ja saamattomin tähän asti koko reissun aikana, alkuiltapäivän saavutukset koostu yhdistetyn aamupalan/lounaan/välipalan syönnistä ja leffojen ja lääkissoftien siirtämisestä Joen läppärille. Spencer myös kokkaili Jenniferin kans herkullista illallista, mikä vähän lunasti kämppiksen tiskaamattomuutta. Yordanoksen jälkeensä jättämä juustokakku oli myös älyttömän hyvää. Pastakastiketta noutaa tullu Joe toi mukanaan viestin Vanessalta, et Perspectivesin katolla ois tänä iltana braai eli potentiaalisten osallistujien määrästä päätellen varmaan lähinnä tsillailusessio. Koska Spencer ja Jennifer oli vallannu meiän 1103:n kulmasohvan ni menin powernappaa 506:n vastaavalle ja heräsin äkisti Jon ja Jessin saapumiseen paikalle. Yheksän aikaan lähettiin sit katolle, mut samalla ku menin takas asuntoon tarkotuksena noutaa Jennifer ja Spencer mukaan ni Jo soitti ja ilmotti tilanneensa taksin, joka ois parissa minuutissa alhaalla noutaa väkee Camps Bayn Cafe Capriceen. Sinne lähdöstä oli ollu aiemmin puhetta ja olin innokas ku siel en ollu viel aikasempina sunnuntaina käynykään. Lyhyen siistiytymisen ja alas ravaamisen jälkeen yllätyin ku Jo ja Jess oliki ainoot lähtijät mun ohella. Ilmesesti muut internit oli ollu nihkeitä Cafe Capricen suhteen, mut halusin välttää tulevaa kuittailuu ja ilmotin mahdollisimman nopeesti lähdöstä muilleki [Natan: vrt. ’feidaaminen’, heh]. Väliin jääny braai-hengailu katolla ei harmittanu yhtään, mut podin vaan ehkä hieman huonoo omatuntoo nii äkillisestä lähdöstä. Cafe Caprice osottautu vähemmän tyylikkääks ja paljon ruuhkasemmaks ku odotin ja yksien drinkkien jälkeen siirryttiin Tuscany Beachiin, jossa ei tarvinnu huutaa musiikin yli. Capricessa tavattiin myös Lucy, Dearbhaile, Louise ja Olivia ja taulutv:eistä oli hauska seurata Usain Boltin menoa satasen finaalissa, mut viikon päästä en usko löytäväni itteeni kyl ko. ’kahvilasta’. Jo ja Jess oli loistavaa keskusteluseuraa ja ilta oli viel parempi ku torstain Dubliner-levytys. Camps Baysta lähdettiin lopulta puolenyön jälkeen tarkotuksena saada ees kohtuullisesti unta ennen vikaa työviikkoo.
Tänää sit saavuin totuttuun tapaan toimistolle mättää tutkimusprojektia loppuun. Tän viikon menot on vielä suhteellisen auki, Spencer ja Jennifer lähtee perjantaina Durbaniin tullen takas maanantai-iltana. Reissu kuulosti tosi houkuttelevalta, mut en kyl millään pysty ottaa jäljellä olevasta seittemästä työpäivästä kahta vapaaks. Angus saattaa lähtee myös mukaan ja pitkin viikkoo myös ainaki Alyssa ja Alex lähtee kotiin. Joe lähtee lauantaina ja haluu syödä Vintagessa kunnon curryt edellisenä iltana (tai ehkä torstaina ni saatais Durbanin reissaajatki mukaan). Viikonlopusta uhkaa siis tulla aika hiljanen, mut Jon kans oli puhetta Pöytävuoren abseilaamisesta mikä on varmaan oleellisin viel tekemättömistä aktiviteeteista. Eiköhän tästä viikosta iha hyvä kehkeydy, jos vähän rauhallisempi ni ainaki tulee sit nukuttuu hyvin paluuta Suomeen ja oikeeseen elämään silmällä pitäen. Seuraavaa päivitystä yritän saada ilmoille parin kolmen päivän päästä samoin ku vielä ainaki yhtä kuvasettiä. Siihen asti!
Työharjoittelu Kapkaupungissa 